Matkailijoille

RATSASTUSRETKI AULANGOLLA
Ratsastusretkellä koet Aulangon satumaisen puistometsän ja luonnon uudella tavalla hevosen selästä. Retki kestää tunnin. Se alkaa ratsastuskoululta ja etenee mutkitellen hyvin hoidettuja puistoja ja polkuja pitkin romanttisessa puistometsässä ja rantareiteillä.
Ryhmäkoko: 1-12 henkeä Hinta: 50,-/hlö, ryhmässä 45,-/hlö. Ohjaaja retkellä mukana. Toteutuskielet: Suomi ja Englanti Kesto: 1 tunti Erityisesti huomioitavaa: Pukeudu sään mukaan ratsastukseen soveltuviin vaatteisiin (joustavat housut sekä saappaat/matalakantaiset kengät), tallilta saa lainaksi kypärän sekä halutessaan turvaliivin. Ryhmän olisi hyvä koostua suunnilleen samantasoisista ratsastajista. Ratsastajien toivotaan tulevan tallille noin puolta tuntia ennen retken alkua, jotta kukin voi tutustua rauhassa omaan ratsuunsa ennen retkelle lähtemistä.
RATSASTUKSEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ PIENRYHMILLE
Tutustuminen hevosiin ja ratsastukseen harrastuksena. Tämä tehotunti on tarkoitettu vasta-alkajille tai jo hieman lajiin tutustuneille, lapsista aikuisiin. Tunnin aikana opit perusasioita hevosesta ja ratsastuksesta. Opit varustamaan hevosen ratsastustunnille ja pääset harjoittelemaan ratsastuksen perusasioita.
Ryhmäkoko: 1-20 henkeä Hinta: 50,-/hevonen yksin tai pareittain Toteutuskielet: suomi ja englanti Kesto: 1 tunti Erityisesti huomioitavaa: Pukeudu sään mukaan ratsastukseen soveltuviin vaatteisiin (joustavat housut sekä saappaat/matalakantaiset kengät), tallilta saa lainaksi kypärän sekä halutessaan turvaliivin.
RATSASTUSTUNTI AULANGON RATSASTUSKOULULLA
Aloita ratsastus harrastus tai hio ratsastustaitojasi Aulangolla. Ratsastuksenopetusta Aulangon upeissa maisemissa aivan kylpylähotellin kupeessa sijaitsevalla Aulangon ratsastuskoululla. Opetusta tarjotaan kentällä, maastossa tai ratsastushallissa tasosi ja toiveittesi mukaan. Ryhmäkoko: 1-8 henkeä Hinta: 50,-/hlö yksin, ryhmässä 45,-/hlö) Toteutuskielet: suomi ja englanti Kesto: 1 tunti Erityisesti huomioitavaa: Pukeudu sään mukaan ratsastukseen soveltuviin vaatteisiin (joustavat housut sekä saappaat/matalakantaiset kengät), tallilta saa lainata kypärää.
REKI-/KÄRRYAJELU AULANGOLLA
Koe Aulanko uudella tavalla: hevosen vetämillä kärryillä tai reellä. Retki alkaa Aulangon ratsastuskoululta ja etenee idyllisillä puistobulevardeilla tai salaperäisillä poluilla. Kärry-/rekiajo on mahdollista toteuttaa myös Aulangon matkailukeskuksessa tai tilata omaan tilaisuuteen. Retkeen Aulangolta mahdollista sisällyttää kahvituokio tekosaarilla, lomakylässä tai ulkoilumajalla. Hinta: 90,-/alkava tunti Ryhmäkoko: 1-4 hlöä Toteutuskielet: suomi ja englanti Huom! Palvelu on toteutettavissa myös Aulangon ulkopuolella, lisämaksu matkan pituuden mukaan. Palveluun voidaan liittää myös tarjoilua.
PÄÄSIÄIS-, HIIHTO- JA SYYSLOMALLA
Tarjoamme matkailijoille talutusratsastusta ma-pe, klo 14:00 alkaen, sekä ratsastustunteja klo 14:30 -17:00. Varaathan aikasi etukäteen!
Varaukset: Aulangon Ratsastuskoulu Aulangonkuja 3 050-352 12 78/Salla Varenti (Laita viesti kännykkään, jos numero ei vastaa) 03-6120641 |