Seuran historiaa

HämR, maan neljänneksi vanhin ratsastusseura (1930–1940-luvut)

Hämeen Ratsastajat aloitti toimintansa nimellä Tuusulan Ratsastajat 10.4.1931 Tuusulan Hyrylän varuskunta-alueella. Kun Kenttätykistörykmentti 1 (KTR 1) siirrettiin 1934 Hämeenlinnaan, seura ja hevoset siirtyivät sen mukana. Yksimielinen päätös saman seuran toiminnan jatkamisesta muuttamalla ainoastaan nimi Hämeen Ratsastajat ry:ksi hyväksyttiin opetusministeriössä 23.3.1937.

Ensimmäinen seuran puheenjohtaja oli vuosina 1931-1940 toiminut eläinlääkintämajuri G. Öhman. Maassa harrastettiin tuohon aikaan ratsastusta yleisesti valtion – armeijan ja poliisilaitoksen – hevosilla. Myös siviiliratsastajat olivat saaneet liittyä seuraan. Hämeen Ratsastajienkin käyttämät hevoset omisti kuitenkin Suomen Armeija ja seuran ratsastajat, pääosin upseerit, pitivät hevoset liikkeellä. Seuran kilpailutoiminta oli vilkasta. Ensimmäiset neljä kouluratsastuksen pronssimerkkiäkin suoritettiin.

Vuonna 1937 puolustusvoimat tuotti Ruotsista 20 ratsuhevosta Olympialaisia varten. Suomen Ratsastajainliiton hallitus oli hyväksynyt Hämeen Ratsastajien järjestettäviksi 39. yleiset valmennuskilpailut olympiakisoja varten. Kilpailut oli tarkoitus pitää lokakuussa 1939, mutta juuri ennen kilpailun alkamista tuli sotaväen päälliköltä kiireinen peruuttamiskäsky. Talvisota syttyi runsaan kuukauden sisällä katkaisten lupaavasti alkaneen seuratoiminnan.

Vilkasta toimintaa punavalkoisten värien alla (1940–1950 -luvut)

Sotien vuoksi keskeytyneenä ollut Hämeen Ratsastajien toiminta päätettiin aloittaa uudelleen huhtikuussa 1947 armeijan hevosten ja ratsastusurheilusta kiinnostuneiden hämeenlinnalaisten myötävaikutuksella. Everstiluutnantti Åkerman valittiin puheenjohtajaksi, jona hän toimi vuosina 1947-49.

Seuran käytössä olivat edelleen armeijan hevoset. Ratsastusalueina olivat Linnan kasarmin kenttä, Ojoisten pellot ja Ahveniston sekä Parolan tienoot. Ratsastustunteja oli viikossa yleensä kaksi. Sunnuntaisin tehtiin lisäksi pitkä maastoratsastus. Jäsenmäärä oli ensimmäisenä vuonna 190.

40-luvun lopun ja 50-luvun alun siviiliratsastajat lienevät viimeiset, jotka ovat saaneet armeijan koulutuksen - tosin hieman pehmennettynä. Seuran jäsenistä suuri osa oli kuitenkin upseereita, jotka kilpailivat seuran punavalkoisten värien alla.

Opettajina toimivat silloiset luutnantit Vilho Salmela ja Aatto Suomela. Yleisiä kilpailuja järjestettiin erityisesti eversti A. Pietarisen puheenjohtajakaudella 1949-1953. Tuolloin pidettiin mm. kolmipäiväiset suurkilpailut, joissa lähtöjä oli 318. Seuran ratsukot kilpailivat myös muualla kuin kotikaupungissa. Este-, koulu- ja laukkakilpailuista kerättiin tusinan verran isoja palkintoja.

Hubertus-ratsastus Parolan metsissä päättyi tuohon aikaan esteisiin ja kiitoon kentän läpi. Hevosilta löysättiin satulavyöt ja ratsastuksen päätteeksi syötiin hernesoppaa sotilaskodissa. Kypärä oli tuntematon ja pudotessa tärähti varmasti.

Ääripäät päähineissä olivat luutnantti Suomelan lämmin vauhtimyssy ja Tyttö-tamman ratsastajan talvisinkin paljas pää ja hulmuava tukka. Myöhemmin seura teetti HämR:n valkoiset kilpalippalakit, nykyisten kypärien edeltäjät. Myös näytöksiä järjestettiin.

Varuskuntasoittokunta soitti ja katrilli pyöri. Ravikilpailujen vetonaulana oli laukkakilpailuja. Vikmaninlahden jäällä oli jopa naisten metsästyslaukka. Seuran ratsukot olivat mukana myös, kun vossikat ajoivat kilpaa Kaurialan kentällä. Sunnuntaisin vedettiin turisteja suksilla Aulangolla, jonne ratsastettiin usein heikkojen jäiden takia Hätilän sillan kautta.

Muutto Aulangolle (1950-luku)

Hannes Karttunen valittiin puheenjohtajaksi kaudeksi 1953-54. Alkeiskoulutus oli noihin aikoihin loppunut hevosten vähyyden vuoksi. Pariinkymmeneen kilpailuun seuran edustajat ottivat kuitenkin osaa, vaikka jäsenmäärässäkin oli huima pudotus. Jäseniä oli vain 58 ja heistä junioreita oli enää neljä.

Seuraavat kaksi vuotta olivat seuralle muutosten aikaa. Vuosina 1954-1956 puheenjohtaja eversti Simolinin aikaan toiminta hiljeni toisen kerran. Armeijan puitteet, hevoset ja taloudellinen huolettomuus alkoivat olla lopullisesti ohi. Näin jalkautettu seura siirtyi pakon edessä maan vielä harvalukuiseen siviilitalliaikaan. Varuskuntakaupungissa kun oltiin, niin yhdessä puolustusvoimien kanssa toki edelleen.

Tallipaikka löytyi Aulangolta vuonna 1955, kun Hugo Standertskjöldin aikanaan luomalle alueelle vuonna 1940 rakennettu tallirakennus tuli asemapaikaksi seuralle. Tuntitoiminta alkoi 14.3.1955. Sittemmin talli on kokenut useita sisäpuolen muutoksia ja remontteja. Hevosmääräkin on kasvanut ensimmäisestä kahdesta, Kirsistä (s.1945) ja Neritasta (s.1948) yli kymmenkertaiseksi.

Kuten kasarmin aikaankin, myös Aulangolla oli hieman toistakymmentä vuotta upseeripuheenjohtajisto. Puheenjohtajina toimivat ensin eläinlääkintämajuri B-E Borenius ja sitten eversti W. Leppälä. Armeijatausta helpotti aloittelevan siviilitallin toimintaa oli sitten kysymyksessä kenttien teko tai kilpailujen järjestäminen. Kun siviilitallin arki tuli tutuksi saatiin ensimmäinen siviilipuheenjohtajakin, Niilo Järvilehto. Hän toimi puheenjohtajana kuusi vuotta.

Aulangon talli aloitti toimintansa osakeyhtiöpohjaisena. Jokainen ostettu osake oli tietoinen lahjoitus. Myöhemmin osakeyhtiö jäädytettiin ja seura otti omistuksen ja vastuun.

Naistoimikunta muutettiin HämR:n Tuki -yhdistykseksi. Sen keskushahmona oli hammaslääkäri Eine Palmroth. Tuen naiset pitivät myyjäisiä ja arpajaisia sekä järjestivät seuran kanssa niin Hubertus- kuin Finlandia-tanssiaisiakin. Niiden tuotoilla ostettiin ja ylläpidettiin seuran toimintaa ja hevosia.

Talkootyöt olivat tallilla voimissaan. Talkoilla tehtiin lähes kaikki heinänteosta tuntien pitoon. Kun tallimestariksi tuli legendaarinen Vilho Räihä, tuli opetus hänen vastuulleen. Räihä opetti rauhallisesti ja tehokkaasti. Joskus tallilla vieraili opettamassa Vilho Salmela. Silloin ratsastajat tiesivät olevansa kuin jauhosäkit kuulalaakerien päällä ohjien ollessa kuin tiskirätit. Kuului olleen niin kotoisa olo...

Kilpaseurasta kasvattajaseuraksi (1960–1970-luku)

Aulangolle tulovuonna, 1955, oli perustettu junioriosasto, silloiselta nimeltään Junos. Se osoittautui todella tarpeelliseksi, koska kuvioihin saatiin uutta ratsuväkeä. Erityisesti tytöt alkoivat vallata tilaansa talleilla.

Tallin toiminta oli alusta alkaen vilkasta, hevosten hoidon ja ratsastustuntien lisäksi järjestettiin kilpailuja, suoritettiin ratsastusmerkkejä, tehtiin rekiretkiä, järjestettiin iltapukujuhlia sekä kulkueita. Näin haluttiin näkyä myös ulospäin. Seuran taitavimmat ratsastajat osallistuivat myös kansallisiin kilpailuihin. Vuonna 1962 Aulangon tallilla järjestettiin ensimmäinen juniorileiri.

Vilho Räihän jäätyä eläkkeelle opettajaksi tuli vuonna 1967 Artukaisista Sputnik- tammansa kanssa Ewa Munsterhjelm. Räihä seurasi toimintaa edelleen sivusta ja kävi lähes päivittäin tervehtimässä vanhoja oppilaitaan ja tarkistamassa, että asiat sujuivat. Hevosia oli alle kymmenen - näistä muutama yksityinen. Opettajan päivät olivat pitkiä: aamutallista iltatalliin asti. Välillä kuljetettiin turisteja ja julkisuuden henkilöitäkin. Kerrankin talvella kuljetettiin iskelmälaulaja Katri-Helenaa TV –kuvauksia varten reellä pitkin Aulankoa.

1960-70-taitteessa, jolloin matkailu alkoi olla kaiken kansan huvia, tallilla ei enää tähdätty kilpailupainotteiseen toimintaan, vaan mukaan tulivat turistit. Aulangon hotelli vuokrasi siihen aikaan tallia ratsastusseuralle. Hotelli oli tuolloin erityisen suosittu ulkomaalaisten turistien lomanviettopaikka. Saksalaiset turistit ostivat usein pakettimatkoja, johon sisältyi kahden tunnin päivittäinen ratsastus. Välillä kesällä vietiin päivittäin kuusikin tuntia turisteja maastoon. Seurauksena oli Hämeen Ratsastajien jäsenten kesäajan ratsastustoiminnan tyrehtyminen.

Lea Eskolan (nyk. Uschanov) tultua opettajaksi 1969 tallissa oli viisi seuran omistamaa hevosta ja kaksi yksityistä. Hevosmäärä kasvoi pian kolmeentoista. Seuran jäsenistä suuri osa oli silloin junioreja - heistä monet olivat hyvinkin nuoria hevosista ja ratsastuksesta kiinnostuneita tyttöjä ja poikia. Kilpaseuran rooli muuttui vähitellen kasvattajan rooliksi. Opettajakunta on ollut Räihän jälkeen naisvoittoista; 1970-luvulla opettajina toimivat mm. Pirjo Hyytiäinen, Lea Eskola, Riitta Nousiainen, Leena Vesanto ja Marjut Leminen.

Kahtena vuonna 1970-luvun lopulla seura järjesti Aulangolla kaksipäiväiset kansalliset koulukilpailut, joissa maan koko kouluratsastuseliitti oli tavoittelemassa upeita palkintoja. Kilpailuja oli ylipäätään paljon ja joukolla kuljettiin kilpailemassa. Hevosautoja ei juuri ollut. Karjankuljetusautot olivat ainoita, joita saattoi vuokrata. Ne olivat ratsuille matalia ja vuokraaminenkin olisi tullut kalliiksi. Niinpä hevosten kanssa matkustettiin junalla esim. Kouvolaan Suursuolle kansallisiin kilpailuihin ja kerran jopa Vaasaan.

Tallia remontoitiin muun muassa Riitta Nousiaisen (nyk. Hohtela) ja Marjut ”Maiju” Lemisen aikana (1973-75 ja 1977-79). Alussa talli oli kovin vaatimaton ja ahdas. Tilaa oli ns. pienellä puolella kuudelle hevoselle. Käyttöön saatiin 1970-luvulla myös aikaisemmin lehmille tarkoitettu navetan puoli - nykyisen tallin oikea pääty. Sieltä purettiin syöttöpöydät ja ylimääräiset seinät. Lattiat valettiin uudestaan ja hevosille rakennettiin karsinat. Hevosten pesupaikka tehtiin keskiosaan. Maiju Lemisen aikana tallin vasemmasta päädystä otettiin käyttöön vielä vaunuvajat. Alakertaan, jossa aiemmin olivat olleet sikojen ja kanojen tilat, tehtiin kerhotilat. Ne olivatkin tarpeen, olihan juniorien määrä kasvussa.

Opettajat vaihtuivat tallilla melko usein, koska opettajille ei vielä tuolloin pystytty tarjoamaan mahdollisuutta ottaa opettajantyön lisäksi vetovastuuta koko ratsastuskoulun toiminnasta.

Hämeen Ratsastajien ratsukot olivat mukana monessa puuhassa. Jo 70-luvulla joulukadun avasi joulupukki, joka istui Aulangon tallin hevosen vetämissä vaunuissa. Kun Hämeenlinnassa pidettiin ensimmäinen suuri lastentapahtuma Aulangolla, talli oli vahvasti järjestelyissä mukana. Jopa niin, että talli ”jälkilaskun” mukaan varasti koko show'n.

Talutusratsastuksella on tehty ratsastusta tutuksi lukuisissa tilaisuuksissa ja kerätty rahaa niin hyväntekeväisyyteen kuin oman juniorityön tukemiseen. Tallin hevoset ovat harrastaneet myös näyttämö- ja elokuvakulttuuria; tummanrautias suomenhevostamma Lena oli avustajana teatterissa 1975 harva se ilta ja liinakko suomenhevosruuna Rokin-Muisto sai nimiosan TV-kakkosen lyhytvärifilmissä ”Ystäväni Roki”.

1970-luvulla Hämeen Ratsastajat vei hevoset ja opettajat ”laitokseen” ensimmäisenä maassamme. Vammaisratsastus oli tuttua muuallakin, mutta ei niin kuten Lammilla. Suomenhevosruuna Roki toimi kehitysvammaisten terapiaratsuna Ronnin keskuslaitoksessa kaikkina niinä kymmenenä kesänä, jolloin Ronnissa järjestettiin leirejä.

Oman maneesin aikaa (1980-1990-luku)

Kymmenien vuosien kuningasajatus toteutui marraskuussa 1983, kun oma maneesi vihdoin valmistui aulankolaisille. Se oli 27. maneesi koko Suomessa - nykyoloissa aika vaatimaton - mutta silloin suuri asia kaikille seuralaisille ja muillekin lähitienoon ratsastajille. Seuran jäsenmäärä oli maneesin valmistumisaikaan noin 200 - heistä junioreita oli reilu puolet.

Maneesin valmistumisen myötä vuosien mittaan tallin vuokraus yrittäjälle tuli ajankohtaiseksi. Hevoset, ratsastuskoulun pito ja maneesi vuokrattiin ulkopuoliselle yrittäjälle, vuodesta 1979 ratsastuksenopettajana toimineelle - tallin omalle kasvatille - Leena Hovilaiselle.

Seuran tehtäväksi jäivät perinteiset talkoot, tempaukset ja retket. Myyjäisillä kerättiin varoja seuran taloutta rasittaviin maneesin lyhennys- ja korkomaksuihin. Hevosia oli parikymmentä. Esimerkiksi vuonna 1985 hevosten lukumäärä tallissa oli 18. Niistä oli seuran omistuksessa oli kaksi, Riikka ja Sekundant, Hämeen Ratsastajien tuki oli hankkinut yhdeksän, ja yksityishevosia oli seitsemän.

1990-luku toi tullessaan muutoksia ja epävarmuutta. Museovirasto suoritti 1990-1991 alueella tutkimuksia ja paikalta löydettiinkin joitakin rautakautisia asuinsijoja. Aulangonniemen alue myytiin 1990 rakennusliike Kummila Oy:lle ja Ahti -rakennusosakeyhtiölle.

Tallin tulevaisuus oli pitkään epävarma eikä pitkäkestoisia suunnitelmia seurassa uskallettu tehdä. Talouslaman aika tukahdutti kuitenkin rakennusliikkeen suunnitelmat ja niin talli sai jatkaa. Epävarmuus seuran toimissa näkyi kuitenkin edelleen. Mm. ratsastuksenopettajat vaihtuivat usein. Toisaalta 1990-luvulla seuran junioritoiminta vilkastui.

Juniorikerhot toimivat ”Nuori Suomi” -tunnuksen alla vuodesta 1993 lähtien. Hevosmiestaitoja harjoiteltiin, järjestettiin ratsastusnäytöksiä ja kilpailuja. Seuran toiminta painottui silloin – kuten nykyisinkin - junioripuolelle. Ratsastus harrastuksena oli edelleen nousussa. Tämä näkyi myös seuran ratsastavien seniorien määrän kasvuna.

Lähteet:

Eila Sillantien juhlapuhe 23.3.1996 HämR 65 –vuotta juhlassa

Ewa Munsterhjelmin, Lea Uschanovin, Riitta Hohtelan ja Marjut Lemisen muistelmat

Kuva 1: Olympialaisten 5-otteluhevonen Lea - Seppälä Kouvolassa 1957. Kuva 2: Vikke Koski & Naa, palkintojen jakajana vapaaherratar Eva Wrede Kuva 3: Ratsastuspäiväkirja vuodesta 1955 alkaen Kuva 4: Vikke Koski & Pajari alakentällä Kuva 5: Junnuja vuodelta 1985 Kuva 6: Zita-Nipa Launo (kuvan ulkop.), Domino-Antti Niinistö, Hopka ox-Marjatta Palmroth. Palkintoja jakamassa Vilho Räihä ja eversti Vilhelm Leppälä.